Asevalmistaja Sako valittu Vuoden Päähankkijaksi

26.09.2023

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on myöntänyt palkinnot vuoden 2023 Päähankkijalle ja Alihankkijalle. Tunnustukset julkistettiin 26.9.2023 Alihankinta-messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Vuoden 2023 Päähankkijaksi on valittu riihimäkeläinen Sako Oy, joka tunnetaan maailmalla laadukkaiden metsästys-, sotilas- ja urheilukiväärien sekä patruunoiden suunnittelijana ja valmistajana.

Vuonna 1921 perustetusta Sakosta on ajan saatossa kehittynyt Euroopan suurin kiväärien tuottaja, joka valmistaa nykyisin yli 100 000 asetta vuodessa. Yritys on tätä nykyä osa maailman vanhinta teollista perheyhtiötä, italialaista Beretta-konsernia. Vuonna 2000 alkanut yhteistyö on osaltaan mahdollistanut sen, että Sako on pystynyt modernisoimaan tehdastaan, monipuolistamaan tuotantoa ja tehostamaan kansainvälistä markkinointia.

Omistustaustastaan huolimatta Sako on pysynyt vahvasti ja ylpeästi suomalaisena yrityksenä. Sen pääkonttori ja tehdas toimivat Riihimäellä, ja yritys työllistää Suomessa yli 400 ammattilaista. Sakon aseille on myönnetty oikeus käyttää Avainlippu- ja Design from Finland -merkkejä, jotka kertovat tuotteiden kotimaisesta alkuperästä.

”Palkintovaliokunta perustelee päätöstään Sakon hienolla perinteellä, teknisesti ja visuaalisesti korkealuokkaisilla tuotteilla ja kannattavalla kasvulla. Viime vuosien voimakas kasvu luo mahtavat edellytykset sille, että yritys voi tähdätä korkealle myös tulevina vuosikymmeninä”, kehuu LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Tomi Parmasuo.

Vuoden Alihankkijana palkittiin Valmet Automotiven akkuliiketoiminta.

Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija -palkintoja on myönnetty vuodesta 1987 lähtien. Valinnat tekee LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta. Tunnustusten tarkoituksena on edistää suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista.

Lisätiedot:


Markku Henttinen
Toimitusjohtaja, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry
p. 050 370 7745, markku.henttinen@logy.fi

Raimo Karjalainen
CEO, Sako Oy
p. 040 508 8762, raimo.karjalainen@sako.fi

LOGY ry on Suomen suurin logistiikan ja hankinnan asiantuntijoiden verkosto, jonka missio on nostaa suomalaista hankinnan ja logistiikan osaamista maailman huipputasolle. LOGYllä on yli 5 000 henkilöjäsentä ja noin 360 yritys- ja yhteisöjäsentä.