Incoterms määrittelee myyjän ja ostajan velvoitteet

Ensimmäinen Incoterms ilmestyi vuonna 1936. Kansainväliset toimituslausekkeet määrittelivät myyjän ja ostajan väliset velvoitteet kaupan kohteena olevan tavaran toimittamisessa.

Sen jälkeen Incotermsia on uusittu kahdeksan kertaa. Muutokset kuvastavat muutoksia maailmankaupassa – kaupan vapautumista, logistiikan teknistä kehitystä, taloudellista yhdentymistä ja yhteisten pelisääntöjen tarvetta.

Toimituslausekkeiden peruspiirteet ovat kuitenkin pysyneet samoina.

Ex Works (EXW) on ollut mukana Incotermsissa alusta alkaen. Se määrittelee kauppatavan, jossa myyjällä on vähimmät velvoitteet. Myyjä asettaa tavarat ostajan käytettäviksi sovitulla paikalla. Ostaja ottaa tavarat haltuunsa, lastaa ne ajoneuvoonsa ja hoitaa vientimuodollisuudet. EXW sopii oikeastaan vain kotimaan kauppaan tai Euroopan unionin kaltaisen talousyhteisön sisäiseen kauppaan.

EXW VAI FCA?

Yleisin virhe on se, että asiapapereissa mainitaan EXW, vaikka todellisuudessa noudatetaan toista kauppatapaa.

Free Carrier (FCA) on monikäyttöinen lähtöpään lauseke. Sen mukaan myyjä hoitaa vientiselvityksen ja toimittaa tavaran ostajan osoittaman rahdinkuljettajan huostaan, jolloin kustannukset jakautuvat ja riski siirtyy osapuolelta toiselle. Kustannusten jakautumisen periaate on, että myyjä vastaa tavaraan liittyvistä kustannuksista ja ostaja vastaa kuljetuskustannuksista.

FCA:ta käytettäessä kysytään usein, kenen tulee ahtaa kontti ja sisältääkö lastaus myös ahtauksen ja lastin tukemisen. Incotermsin lausekkeet eivät kuitenkaan käsittele sitä, kenen velvollisuutena on ahtaa ja tukea lasti. Osapuolia kehotetaan sopimaan siitä kauppasopimuksessa. Käytäntönä lienee kuitenkin, että myyjä lastaa ja ahtaa tavarat konttiin tai ajoneuvoon, kun hän toimittaa tavarat FCA-ostajalle.

C-lausekkeita käyttävät sopivat määräpaikasta tai määräsatamasta. He unohtavat usein toimituspaikan eli lähtöpaikan. Varsinkaan CPT- tai CIP-ostajan ei pitäisi laiminlyödä lähtöpaikasta tai -satamasta sopimista, koska siellä riski siirtyy myyjältä ostajalle – yleensä ilman ostajan valvontaa.

Incoterms 2010 ehdottaa, että myyjä ja ostaja sopivat määräpaikan ohella myös toimituspaikasta. Jos toimituspaikasta ei ole sovittu mitään, myyjä voi valita toimituspaikan itse.

CPT:n ja CIP:n määrittely toimituspaikasta johtaa helposti harhaan. Jos toisin ei ole sovittu, riskin oletetaan siirtyvän silloin, kun myyjä toimittaa tavaran ensimmäiselle rahdinkuljettajalle. Ilmaisu on epätarkka. Riski siirtyy silloin, kun myyjä toimittaa tavarat pääkuljetussopimuksen mukaiselle ensimmäiselle rahdinkuljettajalle kuljetettavaksi sovittuun määräpaikkaan – ei siis silloin, kun paikallinen esikuljettaja vie tavarat pääkuljettajan terminaaliin, jossa ne lastataan konttiin.

Jos C-lausekkeita tai erityisesti CFR- ja CIF-lausekkeita käyttävä ostaja joutuu maksamaan lisäkustannuksia ennen tavaran luovuttamista määräpaikalla, onko se oikein?

Myyjän tulee tehdä kustannuksellaan sopimus tavaroiden kuljettamisesta nimettyyn määräpaikkaan. Kuljetussopimuksen tulee sisältää kaikki tiedossa olevat tavanomaiset kustannukset määränpäähän saakka. Niihin kuuluvat myös ne kustannukset, joiden suuruus arvioidaan tyypillisesti vasta lähdön hetkellä. Näitä ovat valuuttalisä, polttoainelisä ja muut vastaavan tyyppiset kustannukset.

Ostajan vastuulla ovat ne lisäkustannukset, jotka aiheutuvat odottamattomasta syystä, kuten karilleajo, yhteentörmäys, lakot, hallitusten määräykset tai huono sää. Osapuolia kehotetaan erittelemään selvyyden vuoksi kauppasopimuksessaan, mitkä lisät kuuluvat myyjän ja mitkä ostajan maksettaviksi.

Ylipäänsä ostajien tulisi varoa C-lausekkeiden käyttämistä. Ne ovat monimutkaisia, ja niitä tulisi käyttää vain silloin, kun ostaja tuntee ne täydellisesti.

TAVAROIDEN HINNAN MÄÄRITTELY

Eräs usein esiintyvä kysymys on se, miten tavaroiden hinta määritetään. Incoterms-lausekkeet eivät puutu hintaan. Toimituslausekkeet määrittelevät sen, miten toimituskustannukset jakautuvat osapuolten kesken. Osapuolet sopivat erikseen tavaroiden hinnasta, maksuehdoista ja maksutavasta.

Joskus ostaja haluaa, että myyjä käyttää tiettyä alihankkijaa. Tilanne on tyypillistä C-ryhmän lausekkeille. Haluaminen voi olla suosittelua, neuvomista tai jopa painostusta. Periaatteessa myyjä voi vapaasti valita rahdinkuljettajansa eikä vastapuoli voi edellyttää, että kauppakumppani valitsisi alihankkijansa muilla kuin taloudellisilla perusteilla.

Kirjoittaja on Asko Räty, kouluttaja ja konsultti, joka on erikoistunut ulkomaankaupan pelisääntöihin ja toimituslausekkeisiin.