Janne Lehtimäelle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi
17.12.2024Janne Lehtimäki (kuvaaja: Paula Ojansuu)
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n hallitusta aiemmin luotsannut Janne Lehtimäki palkittiin itsenäisyyspäivänä tasavallan presidentti Alexander Stubbin myöntämällä Suomen Valkoisen Ruusun ansioristillä.
Lehtimäki on toiminut erittäin ansiokkaasti kotimaisen logistiikka-alan ja toimitusketjun hallinnan kehittämiseksi työssään toimitusjohtajana Leafhill Solutions Oy:ssä sekä LOGYn puheenjohtajana vuosina 2020–23.
Pitkän uransa varrella hän on ehtinyt olla myös muun muassa Nurminen Logistics Oyj:n Huolinta- ja lisäarvopalvelut -liiketoiminnan Senior Vice President ja Oy Kuehne+Nagel Ltd:n Lead Logistics Solutions (4PL) -liiketoimintayksikön johtaja. Lehtimäelle on kertynyt yli 25 vuoden strateginen, taktinen ja käytännön kokemus logistiikasta, ja hänet tunnetaan Neljännen osapuolen logistiikkamallin uranuurtajana Suomessa.
Lehtimäen nimi on laajasti tuttu Suomen lisäksi myös ulkomaisissa logistiikkapalveluita tuottavissa ja ostavissa yrityksissä. Vuodesta 2023 alkaen hän on ollut jäsenenä alan kansainvälisen kattojärjestön IFPSM:n (International Federation of Purchasing and Supply Management) globaalissa hallituksessa.