Suomi haluaa osansa rahdinkuljetuksen muutoksesta

30.09.2017

Suomi haluaa osansa rahdinkuljetuksen muutoksesta
Kaleva, 30 Sep 2017, 18-19:-
Maailman rahdinkuljetuksessa on tapahtumassa Kiina-vetoinen murros, josta Suomi haluaa osansa. Rahdit siirtyvät ainakin osittain laivoista juniin. Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka kertoo, että säännöllinen konttijunaliikenne Kouvolasta Xianiin alkaa viikolla 45/2017.
Kouvola pyrkii kansainväliseksi rautatieliikenteen solmukohdaksi. Kiina-yhteyden kilpailukyky on Suomesta lähtevien kuljetusten kohdalla täyttöasteen varassa. Kouvola Innovation -yhtiössä vastaava Simo Päivinen uskoo, että täyttöaste tulee olemaan korkeampi kuin Keski-Euroopasta Kiinaan palaavissa kuljetuksissa. Suomella on metsäteollisuuden ja elintarviketeollisuuden tuotteita, joilla sopii nopea junakuljetus laivakuljetusta paremmin. Suomesta saadaan täydet junat paluukuormana, ja se näkyy rahtien hinnassa.
Kuvaan mukaan tulee myös yhteistyö Tornio-Haaparanta-kaksoiskaupungin kanssa. Muista Pohjoismaista Kiinaan lähteville kuljetuksille täytyy olla kokoomapiste. Sellainen voisi olla Haaparanta-Tornio-alueella. Pohjois-Suomeen toivotaan Pohjoiskalotin Kiina-rahtien koontiterminaalia. Päivinen toteaa, että toiminnan käynnistämiseen tarvitaan vain työvoimaa ja tahtotila.
©M-Brain
Link to original article