Kuljetus

Kaupalle, peruspalveluille, teollisuudelle, viennille ja tuonnille välttämätön tavaraliikenne pyörittää vuosittain miljardien liikevaihtoa, ja kuljetusala on myös merkittävä työllistäjä.

Huolinta- ja logistiikkapalvelut muodostavat kansainvälisen kaupankäynnin perustan ja ovat tärkeä osa toimivaa ulkomaankauppaa. Huolitsijat tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden keskittyä omaan ydintoimintaansa ja keventävät niin riskiä kuin vastuuta järjestäessään kansainvälisiä kuljetuksia heidän puolestaan.

Laajemmin huolinnan vaikutukset näkyvät kuljetusten ja tullitoiminnan sujuvuudessa, yritysten logistisessa kilpailukyvyssä, ympäristötavoitteiden toteutumisessa, huoltovarmuudessa sekä koko kansantalouden toiminnassa. Kansainväliset ja kansalliset lait ja sopimukset sekä ekologisempien kuljetusmuotojen kehittäminen ovat asioiden ytimessä.

Ammatit Osaaminen Koulutuspolut


Ammatit

Sujuvien ja tehokkaiden kuljetusten varmistamiseksi tarvitaan useita henkilöitä niin kuljetuspalveluita ostavan kuin myyvän yrityksen puolelta. Tittelit ja tehtäväkuvaukset voivat vaihdella paljon eri yrityksissä, mutta tässä yleiskuva kuljetusten parissa työskentelevistä ammateista.

Kuljetus- / Logistiikkakoordinaattori
Usein kuljetuspalveluita ostavien yritysten puolella työskentelee kuljetus- tai logistiikkakoordinaattori tai -suunnittelija. Hän vastaa kuljetuspalveluiden tilaamisesta ja valvoo niiden oikea-aikaisuutta. Tehtävään liittyy paljon yhteydenpitoa oman organisaation sisällä muun muassa varaston, tuotannon ja hankinnan kanssa sekä kuljetusliikkeen yhteyshenkilön kanssa. Tehtävässä vaaditaan viestintätaitojen lisäksi tarkkuutta, päättelykykyä ja stressinsietokykyä.

Huolitsija
Huolitsija vastaa tuonti- ja vientikuljetusten järjestelyistä huolintaliikkeessä. Hän suunnittelee tavarakuljetuksen kokonaisuuden, hoitaa tarvittavan paperityön ja informoi asiakkaita kuljetuksen eri vaiheista. Huolitsijan on tärkeää tuntea eri kuljetusmahdollisuudet sekä tuontiin ja vientiin liittyvät tulli- ja muut viranomaismääräykset. Tässä työssä tarvitaan organisointikykyä, tarkkuutta, palveluhenkisyyttä ja kielitaitoa.

Ajojärjestelijä
Ajojärjestelijä työskentelee kuljetusliikkeessä ja suunnittelee kuljetusten reitit ja aikataulut. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että kuljetukset ovat mahdollisimman tehokkaita ja kannattavia ja että ne täyttävät asiakkaiden odotukset. Tehtävässä vaaditaan tarkkuutta, stressinsietokykyä ja sosiaalisia taitoja.

Kuljetuspäällikkö
Kuljetuspäällikön tehtävät voivat vaihdella yrityksestä toiseen, mutta yleisesti kuljetuspäällikkö toimii esihenkilötehtävissä vastaten yrityksen kuljetustoimintojen sujuvuudesta, kustannusseurannasta ja -raportoinnista sekä monipuolisesti erilaisista kehitystehtävistä. Kun kuljetuspäällikkö työskentelee
 yrityksessä, jossa kuljetuspalvelut ostetaan organisaation ulkopuolelta, hän on vahvasti mukana palveluntarjoajan kilpailutusprosessissa. Tehtävässä tarvitaan kommunikaatiotaitoja, ongelmanratkaisukykyä ja verkostoja.

 


 

Osaaminen

Vauhdikas ala tarjoaa monipuolisia ammatteja sekä uravaihtoehtoja eri koulutustaustaisille. Laajan toimenkuvan ja alaan vaikuttavien muutosten vuoksi huolinta- ja logistiikka-alan toimijoilta vaaditaan nopeaa mukautumiskykyä sekä jatkuvaa oppimista, ala ja tavat muuttuvat koko ajan.

Kansainväliset kuljetukset vaativat paitsi ammattitaitoa myös useiden toimijoiden yhteistyötä, minkä vuoksi laajat kontakti- ja kuljetusverkostot ovat alan toimijoille elintärkeitä.

Ota nämä haltuun:

Digitalisaatio. Kuljetusten digitalisaatiolla tavoitellaan tehokkuus-, turvallisuus- ja kestävyyshyötyjä. Erilaiset digitaaliset ratkaisut mahdollistavat reaaliaikaisen kuljetusten optimoinnin, joka tehostaa kuljetuskapasiteetin käyttöä ja vähentää ajettuja ”turhia ja tyhjiä” kilometrejä. Kuljetusliikkeiden asiakkaat toivovat entistä tarkempaa raportointia kuljetusten aiheuttamista päästöistä, mikä on saavutettavissa digitalisaation avulla. Haasteita ovat kuljetusketjun toimijoiden jakaman tiedon oikeellisuus sekä yritysten ja viranomaisten eritasoiset kyvykkyydet hyödyntää digitalisaatiota.

Joustavuus. Ennakoitavuus, läpinäkyvyys, resilienssi ja joustavuus – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Täydellisessä maailmassa joustavuus on sopiva sekoitus reaaliaikaista tietoa, älykkäitä teknologioita ja organisaation kykyä mukautua yllättäviin tilanteisiin.

Vastuullisuus. Myös kuljetusalalla keskustellaan aktiivisesti vastuullisuudesta niin taloudellisesta, sosiaalisesta kuin ympäristönäkökulmasta. Vastuullisessa kuljetustoiminnassa tarkastelu keskittyy erityisesti turvallisuus- ja ympäristöasioihin ja niiden johtamiseen. Olemassa on monenlaisia vastuullisuusstandardeja kuljetussektorille, mutta vastuullisuuden arviointi koetaan kuljetushankinnoissa yhä haastavaksi.

 


 

Koulutuspolut

Logistiikka-alalle suuntaavia opintoja löydät ammatillisesta koulutuksesta, ammattikorkeakouluista sekä yliopistosta. Tutustu alan koulutuslistaukseen alla ja löydä oma paikkasi!

Suoraan logistiikka-alalle suuntaavia korkeakoulututkintoja ovat logistiikan tradenomi ja insinööri ammattikorkeakoulussa sekä kauppatieteiden maisteri ja tuotantotalouden diplomi-insinööri yliopistossa.

Ammatillisessa koulutuksessa voi suorittaa logistiikan perustutkinnon kuljetuspalvelujen, varastopalvelujen tai lentoasemapalvelujen osaamisalalla. Muun muassa palvelulogistiikan ja kuljetusalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot antavat edellytykset toimia erilaisissa esimies- ja kehitystehtävissä sisälogistiikan ja kuljetuksien parissa.

Lue lisää ammatillisesta koulutuksesta >

Tutustu koulutuspaikkavaihtoehtoihin tarkemmin alla!

Huom! Lista on suuntaa antava. Jos löydät listasta täydennys- tai päivitystarpeita, lähetä korjausehdotukset osoitteeseen yhdistys@logy.fi.

Ammatillinen koulutus

Ammattikorkeakoulut

Yliopistot