LOGY Conference 2025:n puhujat julkaistu!
LOGY Conferencen ohjelma tarjoaa jälleen eturivin hankinnan, logistiikan, toimitusketjun hallinnan ja liike-elämän ammattilaisten puheenvuoroja.
Tutustu puhujiin:
|
|
Jan Andersson
Toimittaja, uutisankkuri, juontaja
Kokenut toimittaja, juontaja Jan Andersson on MTV:n uutisankkuri, sekä vaaliohjelmien juontaja. Juontajana Jan nousi koko kansan tietoisuuteen pitkän YLE uransa ajoilta toimiessaan mm. A-Studion, A-Talkin, Ajankohtaisen kakkosen ja Aamu TV:n juontajana. Juontajana Jan tunnetaan erityisesti sanavalmiista ja tinkimättömästä haastattelutyylistään.
Aarne Aktan
Toimitusjohtaja, Solteq Oyj
KTM Aarne Aktan on toiminut Solteqin toimitusjohtajana vuodesta 2022 lähtien. Hänellä on laajaa kokemusta erityisesti ohjelmistotuotteiden kehityksen ja tuotteistamisen saralla ja toimitusjohtajakokemusta useista yhtiöistä. Aikaisemmin hän on toiminut myös mm. Synlab Suomen, Pihlajalinnan, Talentumin ja Quartalin toimitusjohtajana. Tällä hetkellä Aktan toimiii myös Intera Partnersin Senior Advisorina ja Trainers Housen hallituksen jäsenenä. Hallituskokemusta hänelle on kertynyt niin pörssiyhtiöiden kuin yksityisesti omistettujen yhtiöiden hallitusjäsenyyksistä.
Peter Ervasalo
CEO, Posti Group's Swedish operations
Peter Ervasalo aloitti Posti Groupin Ruotsin toimintojen vetäjänä syksyllä 2024. Sitä ennen hän toimi logistiikkayhtiö DHL Expressin Ruotsin toimitusjohtajana ja Euroopan johtoryhmän jäsenenä. Ervasalolla on noin 20 vuoden kokemus logistiikkatoimialalta. Ennen vuonna 2008 alkanutta uraansa DHL:llä hän työskenteli muun muassa TNT:n ja UPS:n palveluksessa.
Oliver Kaivola
Senior Consultant, Zeal Sourcing
Experienced procurement professional with a focus in ICT-sourcing and sourcing development. Over seven years of experience in various roles ranging from operative purchasing to strategic sourcing in large and publicly traded companies across different industries. Skilled in tenders (RFx), contract negotiations, supplier relationship management, and Source-to-Pay processes.
Timo Kenttälä
Myyntipäällikkö, Kempower
Kempowerin Suomen Myyntipäällikkönä Timo Kenttälä työskentelee kaikenlaisten sähköisten ajoneuvojen kanssa, esimerkkeinä sähköautot, sähkörekat, sähköveneet ja satamatyökoneet. Timo on sähkötekniikan diplomi-insinööri ja hänellä on yli 15 vuoden kokemus sähköteollisuudesta ja kansainvälisestä kaupankäynnistä. Hän on lapsesta saakka ollut kiinnostunut erilaisista koneista ja hän myös pyrkii elämään kuten opettaa. Timolla ja hänen perheellään on kokemusta jo neljästä sähköautosta ja neljästä sähköpyörästä, joita he lataavat omilla aurinkopaneeleilla tuottamallansa sähköllä.
Taru Lindeman
Toimitusjohtaja, Boardman
Taru Lindeman on toiminut yli kymmenen vuotta logistiikkaan ja toimitusketjun hallintaan erikoistuneena liikkeenjohdon konsulttina. Hän on kokenut liikkeenjohdon valmentaja ja on toiminut lukuisten kotimaisten ja kansainvälisten tapahtumien ja seminaarien ohjelmajohtajana.
Michael Mannfors
Sustainability Manager, Scania Suomi Oy
Michael Mannfors on Scania Suomi Oy:n kestävän kehityksen tuotepäällikkö, jonka vastuualueeseen kuuluvat sähköistyminen ja vaihtoehtoiset käyttövoimat. Michaelilla on lähes 20 vuoden kokemus autoalan eri asiantuntijatehtävistä, ja hänen intohimonaan on kehittää ja toteuttaa sähköistymiseen ja kestävään kehitykseen liittyvää liiketoimintaa unohtamatta asiakas-, yhteistyökumppani- ja päämiesyhteyksiä.
Tuomas Mikkonen
CEO, Dynamik
Management and board professional with a goal to develop business. Multidisciplinary approach to leadership with a background in AI, Machine Learning, Technical Math, Management, Leadership, ICT, Recruiting, Staffing and Headhunting.Management and board professional with a goal to develop business.
Jonna Paasonen
Logistiikan asiantuntija,Kuljetusfoorumin johtoryhmä
"Olen työskennellyt logistiikan parissa noin parikymmentä vuotta ja tänä aikana on karttunut monipuolista kokemusta logistiikan johto- ja kehitystehtävistä mm. satamaoperoinnin, sekä huolinta- ja tullaustoimintojen parissa. Logistiikkaprosessien tehostaminen ja automatisointi digitaalisten ratkaisujen avulla, asiakkaiden hyväksi, on erityisen lähellä sydäntäni."
Jussi Peltola
Logistics Director, Rexel Finland Oy
Jussi Peltolalla on vahva kokemus logistiikkakeskuksien johtamisesta ja erilaisista sisälogistiikan kehitysprojekteista. Hän on esimerkiksi vastannut Broman Groupilla logistiikkakeskuksen ylösajosta sekä mittavasta automaatiohankkeesta. Nykyisin Jussi vastaa Rexelin logistisista toiminnoista Suomessa.
Stelvio Rosset
Vice President, Supply Chain Management, System Drives, ABB
Stelvio Rosset is the Head of Supply Chain of System Drives division in Motion business area since September 2020. He joined ABB in 2012 after relevant experiences in research and development, project management and strategic sourcing in multiple industries and companies. Having joined ABB, he sucessfully had leadship responsibilities within Supply Chain Management at different level of the organization. During his career, Stelvio has been based in Italy, China, Australia, Germany and Finland. He holds a Master Degree in Electronics Engineering from Padua University, Italy and is an Italian citizen.
Tomi Solakivi
Asst. Professor (Tenure Track) Maritime Business & Policy, Turku School of Economics at the University of Turku
Tomi Solakivi työskentelee Turun yliopiston kauppakorkeakoulun toimitusketjujen johtamisen apulaisprofessorina. Hänen tutkimusalueensa keskittyy logistiikkaan, erityisesti merenkulun sääntelyyn ja sen liiketoimintavaikutuksiin, vastuullisuuteen sekä niiden vaikutukseen yritysten taloudelliseen suorituskykyyn. Solakivi on julkaissut useita tutkimuksia, jotka käsittelevät mm. logistiikan tehokkuutta, kestävää kehitystä ja vastuullisuutta.
Anthony Sundström
Founder, FLG
As the Founder of FLG, I lead the development of efficient and sustainable logistics services that align with modern business needs. I focus on strategic growth, building strong partnerships, and delivering tailored solutions that drive performance and environmental impact. My mission is to create a reliable logistics ecosystem prioritizing transparency, trust, and sustainable development.
Tuomas Särkilahti
Toimitusjohtaja, Skanska
Tuomas Särkilahtion toiminut Skanska Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Ennen toimitusjohtajan tehtävää hän on työskennellyt Skanskassa eri tehtävissä, muun muassa hankinnassa, laatupäällikkönä, linjajohdon eri tehtävissä ja varatoimitusjohtajana.
Ulla Tapaninen
Tenured Full Professor of Maritime Transport at Tallinn University of Technology
Tapaninen on logistiikan ja merenkulun puolestapuhuja, joka on aktiivisesti tuonut esiin kuljetusten ja merenkulun vihreän siirtymän välttämättömyyttä Suomen kansantaloudelle ja pohtinut kriittisesti liikenteen tukijärjestelmien vaikutusta kilpailukykyyn. Hän on vahva avausten tekijä, keskustelija ja vaikuttaja logistiikan alalla.
Jari Vepsäläinen
Kiinan kaupan asiantuntija
Jari Vepsäläinen on Kiinan liiketoiminnan ja liikejuridiikan asiantuntija, joka on käynnistänyt yli 250 investointihanketta Kiinaan 35 vuoden aikana. Hän toimii Fintrade-Mercer Groupin toimitusjohtajana sekä useissa hallituksissa Kiinassa ja Hongkongissa. Jari on myös arvostettu kouluttaja ja puhuja, jolla on laaja kokemus suomalaisyritysten tukemisesta Kiina-haasteissa.
Jyri Vilko
Puheenjohtaja, LOGY, Associate Professor, LUT
Jyri on rautainen toimitusketjujen ja logistiikan alan asiantuntija yli 15 vuoden kokemuksella. Hän toimii LUT-yliopiston logistiikan apulaisprofessorina sekä Innovaatio ja Logistiikka -maisteriohjelman johtajana. Jyri on uransa aikana työskennellyt eri tehtävissä erityisesti tutkimuksen ja opetuksen parissa. Hän on johtanut useita kansallisia ja kansainvälisiä TKI-hankkeita ja toiminut eri rooleissa logistiikan alalla. Hän on myös julkaissut useissa arvostetuissa kansainvälisissä tiedelehdissä, ja hänen tutkimuksiaan on palkittu kansainvälisillä foorumeilla.
LOGY Conference täyttää 40 vuotta! Tule kokemaan juhlavuoden huippuseminaari Finlandia-talon päälavalla ja M/S Victoria I:llä.
” -