LOGY Etelä

LOGY Etelän monipuolisessa toiminnassa pääset tutustumaan paikallisiin yrityksiin, verkostoitumaan alueen alan ammattilaisten kanssa sekä perehtymään ajankohtaisiin teemoihin niin webinaarien kuin live-toteutustenkin kautta. Tapahtumissa korostuvat aiheina innovaatiot ja uudet ajatukset sekä vastuullisuus toimitusketjussa.

Alueen johtoryhmä koordinoi tapahtumia ja vastaa yhteydenpidosta LOGYn toimiston kanssa. Johtoryhmän kokoonpano vahvistetaan vuosittain syyskokouksessa, joka pidetään tavanomaisesti joulukuussa teemailtapäivän yhteydessä. Jos olet kiinnostunut alueen johtoryhmätoiminnasta ja haluat mukaan, olethan yhteydessä palvelupäällikköömme mirka.airas@logy.fi

Alueen johtoryhmä 2024

PUHEENJOHTAJA

Henri Ahlqvist, Logistiikan asiantuntija, Sweco PM | LinkedIn
henri.ahlqvist@sweco.fi

Henrillä on noin 17 vuoden kokemus logistiikasta, josta 14 vuotta teknisen tukkukaupan puolelta Ahlsellilla, jossa ura kulki suorittavan tason tehtävistä työnjohdon kautta laatupäälliköksi ja lopulta varastopäälliköksi. Mukaan mahtui monia toiminnan kehitysprojekteja, mm. varastonhallintajärjestelmän sekä miniload- varastoautomaatin käyttöönottoa. Sen jälkeen Henri toimi LIMOWA ry toiminnanjohtajana / Teknologiakeskus TechVillan logistiikka-asiantuntijana. Elokuusta 2021 lähtien hän on toiminut Swecolla sisälogistiikan asiantuntijana mm. teollisuus-, sote- ja varastoprojekteissa.

VARAPUHEENJOHTAJA

Heikki Ruuhijärvi, Sales Director, NCS Finland Oy

Heikillä on 20 vuoden kokemus kansainvälisen logistiikan myynnistä, markkinoinnista ja viestinnästä. Työnantajina ovat olleet Scansped Oy, DFDS Transport Oy, VR Transpoint ja tällä hetkellä NCS Finland Oy:ssä. Lisäksi CV:stä löytyy kymmenen vuoden media-alan jakso, jolloin Heikki työskenteli Radio Novassa, Metro-lehdessä sekä Otavamediassa. LOGY Etelän toiminnassa Heikki on nyt neljättä vuotta mukana.

JOHTORYHMÄN MUUT JÄSENET

Raija Laitonen, Icopal Oy - Sihteeri

Joanna Luukkonen, Capgemini Finland Oy

Tuulia Kuusinen, Boston Consulting Group | LinkedIn

Tapio Hyvönen, Transport and Customs Manager, Finland & Baltics, Paulig Group

Hiekkalaatikon kuorma-autojen parista rekan ratin taakse ja sieltä opiskelemaan logistiikkaa Jyväskylään, josta Porvoon ja Lyypekin kautta pääkaupunkiseudulle kansainvälisen liikenteen pariin. Nyt olen ollut vuodesta 1998 Pauligilla toimitusketjun haasteita ratkomassa. Vuodesta 1988 lähtien LOGYn jäsen, kerran yksi kausi hallituksessa ja nyt vuodesta 2020 Etelän johtoryhmässä.

Husse Harman, Business Analyst, FootBalance Systems

Jani Arala, Senior Sales Manager, Gasum Oy

Janilla on noin 20 vuoden kokemus logistiikka-alalta polttoainetoimijan näkökulmasta. Jani on työskennellyt koko työuransa polttoaine-alalla ja työrupeamaan on sisältynyt työurat Essolla, Mobil Oililla, St1:llä ja nyt Gasum Oy:ssä. Hän on ollut mukana alusta lähtien kehittämässä sekä Gasumin kiertotalous- että liikenneliiketoimintoja ja vastaa tällä hetkellä Gasumin liikennekaasujen myynnistä raskaalle kalustolle Suomessa. Janin tehtävänä Gasumilla on auttaa yrityksiä vähentämään logistiikasta syntyviä päästöjä kustannustehokkuutta unohtamatta.

Laura Ruohola, Senior Consultant, Knowit

Laura on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri pääaineenaan toimitusketjujen johtaminen. Työurallaan hän on kerännyt kokemusta sekä suorista että epäsuorista hankinnoista valmistavan teollisuuden ja vähittäiskaupan aloilta. Mukaan on mahtunut operatiivisen ostamisen ja taktisen hankinnan lisäksi mm. S2P-järjestelmän ja toimintamallin jalkauttamista sekä tilaus-toimitusrytmien suunnittelua. Tällä hetkellä Laura toimii liikkeenjohdon konsulttina Knowitilla keskittyen operatiivisen tehokkuuden parantamiseen mm. S&OP:n, käyttöpääoman optimoinnin sekä hankinnan ja valikoimahallinnan kehittämisprojekteissa.

Heikki Heponiemi, Metropolia ammattikorkeakoulu | LinkedIn

Heikki on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri pääaineena hankintojen johtaminen, ja nykyisin hän opettaa toimitusketjujen hallintaa Metropolia AMK:ssa. Työkokemusta hänellä on noin 15 vuoden ajalta, joista pääosa logistiikka-alalla myynnin puolella. Hän on päässyt työskentelemään mielenkiintoisissa tehtävissä muun muassa kotimaan kuljetuksissa (Kaukokiito), kansainvälisissä pikakuljetuksissa (TNT Express) ja AGV projekteissa (Rocla AGV / Mitsubishi Logisnext Europe Oy). Ison osan urastaan Heikki on työskennellyt kansainvälisissä tehtävissä ja eksoottisimman vaiheen urastaan hän teki Etelä-Amerikassa konsulttina pääosin suomalaisille cleantech-sektorin yrityksille.

Tulevia tapahtumia:

Menneet tapahtumat:

LOGY Etelä järjesti yritysvierailun Swecolle

Yritysvierailulla 23.11. kuulimme sisälogistiikan automaatioratkaisuista ja mobiilirobottien käytöstä sairaaloissa.

LOGY Etelä järjesti Vastuullisesti kuluttajalle -webinaarin

Huhtikuun webinaarissa pohdittiin yhdessä muuttuvaa kuluttajakäyttäytymistä sekä vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä toimitusketjussa.

LOGY Etelä järjesti virtuaalisen yritysvierailun Fortumin Riihimäen jätteenkierrätyslaitokselle

Kiertotalouden ratkaisut antavat ihmiskunnalle aseet ilmastokriisin vastaiseen taisteluun ja maapallon kantokyvyn turvaamiseen. Puhtaamman maailman tavoittelu vaatii kuitenkin edelläkävijöitä.